Powered By Blogger

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Toukotöiden lomassa



Kävellessäni tänä aamupäivänä pikkuista peltoplänttiäni kohti koin kevään valtaavan jokaisen aistini. Ampiainen pörräsi ohitse, kiurut liversivät ja tuttu varis kraakkui tervehdyksensä. Vapun vaihtelevien ilmojen jälkeen aurinko on kerännyt kaikki voimansa ja näkökentän täyttää sini- ja valkovuokkojen sekä leskenlehtien loisto. Molemmat kissanikin ampaisivat riemuiten ja toisiaan takaa ajaen peltoa kohti.

Pellolla tutkailin oikeastaan ensimmäistä kertaa talven jälkeen, mitä sinne kuuluu. On upeaa nähdä monivuotisten ruohosipuleiden ja raparpereiden olevan nyt jo voimakkaassa kasvussa. Myös mintut löytyivät, kun hieman perkasi ja leikkeli viimesyksyisiä varpuja pois. Persiljakin oli talvehtinut ja marjapensaissa pursui melkoisia lehdenalkuja. Hyvältä siis näyttää ja jonkin aikaa touhuttuani ovat salaatit, tillit ja pinaatit jo istutettu.

Itse nautin suunnattomasti näistä toukotöistä, johtuen kai siitä että olen maalta kotoisin. Siellä vuodenajat kulkivat osana elämää makuina, näkemisenä, tuntemisena ja hajuina. Maatyöt eivät ole keveimmästä päästä, mutta nyt kun enimmän aikaa tekee ”siistiä sisätyötä” niistä saa kaivattua liikettä keholle. Lisäksi tunnen, että aivotkin lepäävät siinä samalla kun kädet tekevät perkausta ja istututusta.

Kaikkia eivät maatyöt houkuta, eikä tarvitsekaan. Silti toivon, etät jokainen pysähtyisi hetkeksi katsomaan ja tuntemaan kevään etenemisen. Nauttimaan auringon lämmöstä, tuulen vireestä ja lintujen laulusta. Vaikka eläisi keskellä kaupunkia, olisi hyvä päästä jollain tavoin yhteyteen luonnon kanssa. Lisääntyvä valo virkistää, luonnon kiihkeä kevättohina energisoi ja toisaalta ulkoilmassa mieli levollistuu.

Tuntuu hyvältä olla osa tätä kaikkea. Luonnon kierrossa ja keskellä voi olla täysin oma itsensä, iästä, asemasta tai mistään ulkoisesta riippumatta. Voi muistella lapsuuden ja nuoruuden kevätpäiviä ja tuntea sen saman ihmettelyn ja odotuksen tunteen. Kesä on jo ovella! Nauttikaa ihmiset jokaisesta päivästä ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti